MIRJAMI | ARTIST'S STATEMENT

Kuva Janne Kuula
Olen perehtyjä ja lähtökohtaisesti kiinnostuva ihminen.
Itsetuntemus ja sen tuntemattomuus ovat vaikeasti hallittava ja ehtymätön osa ilmaisuani. Pyrin oman navan tutkiskelulla ymmärtämään aihetta. Useimmilla on napa: haluan tuoda esille, kuinka aiheet koskettavat myös muita. Taiteen tekemisessä pidän tärkeänä sensitiivisyyttä ja empatiakykyä, mutta en sulje niillä pois rohkeutta ja oikeutta sanoa. Kohdistan huomioni tunnetiloihin, arkisuuteen ja aiheisiin, joita ei tarvitse lähteä hakemaan kovin kaukaa.
Pidän elävästä ja vaihtelevasta viivasta: nautin piirtimellä, siveltimellä ja videokuvaamisella leikittelystä, värikylläisyyden ja värittömyyden paleteista, sattumista sekä mielen kuvittelusta. Tekemisessäni siihen yhdistyvät suunnitelmallisuus, pitkäjänteinen ja intensiivinen työskentely sekä tarinallisuus.
Heikkouteni ovat voimakas eläytyminen ja herkkyys, jotka muutan järkeilyllä voimavarakseni.